*

Wespan ajatuksia Tarkoituksenani on jakaa tietoutta, näkökulmia ja pohdintoja. Jokainen muodostakoon oman näkökulmansa asioista.

Kannabis on jo markkinoilla - Koska vapautetaan ihmiset?

Iltalehden uutinen puhuu Kannabiksen vapauttamisesta ja siitä kuinka Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Erkki Vartiainen uskoo Kannabiksen laillistamisen tuovan lisää ongelmia.

Kannabis on jo Suomessa, nyt puhutaan siitä pitäisikö sen käytöstä rangaista. Iltalehden uutinen on kirjoitettu niin kuin Kannabista ei jo käytettäisi monissa eri piireissä (mm. musiikki- ja taidepiireissä). 

(tämä on samalla avoin kirje Erkki Vartiaiselle) 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella työskentelevän ihmisen pitäisi olla tietoisempi objektiivisista tutkimuksista, joiden mukaan Kannabis on monelta eri käyttötavaltaan hyödyllinen kasvi.

Kasvi itsessäänhän on jo vapaa, toisin kuin lait ja byrokratia sen ympärillä. Kannabis on jo Suomessa, sitä käytetään jo, sitä kasvatetaan jo. Tätä tosiasiaa emme voi kieltää, emme voi ummistaa silmiämme. 

Koska vapautetaan ihmiset, jotka sitä kasvattavat ja käyttävät? Koska meidät hyväksytään täysi-ikäisinä, omasta kehostaan päättävinä ihmisinä? Valinta on aina viime kädessä meidän, ei lakien ja päättäjien.

Erkki voisi tutustua tarkemmin siihen mitä tarkoittavat sanat Terveys ja Hyvinvointi, sillä tieteellisissä tutkimuksissa sekä monen ihmisen arjessa Kannabiksen on todettu taistelevan mm. syöpää vastaan, parantavan syöpäsoluja ja auttavan mm. monenlaisiin kiputiloihin sekä uniongelmiin.

Kannabiksella on ollut myös suuri vaikutus kulttuurilliseen kehitykseemme, joka näkyy useina musiikkilevyinä, graafisena taiteena, elokuvina ja teknologiana. Kulttuurillisesti Kannabis on siis hyvinkin hyödyllinen ja voi saada käyttäjän luovuuden valloilleen.

Ihan oikeesti hei, koska saadaan olla omia itsejämme ja päättää mitä kehoomme laitamme, ilman että joku THL huutelee? Ihan oikeesti hei, koska saadaan olla omia itsejämme, ilman että joku Poliisi tulee ja sakottaa, tai laittaa jopa linnaan? Jos kannabis ei tuottaisi lepposaa high-olotilaa, niin moni olisi nyt Erkki sulle hyvin hyvin vihainen, ja syystä! On väärin tuomita aikuinen ihminen linnaan ja antaa rikosrekisteri vain sen takia, että hän päätti itse mitä söi tai poltti.

Voidaanko ottaa itseämme niskasta kiinni ja laillistaa se kannabis jo, pitikö tässäkin tulla USA:ta jäljessä??? Obamakin sen jo myönsi, Marihuana ei vaarallisempaa kuin alkoholi. Kannabis voi olla alkoholille terveellisempi vaihtoehto. Kannabiksen laillistaminen voisi toki lisätä sekakäyttöä, mutta samaan aikaan vaihtoehtona ollessaan vähentäisi alkoholin kulutusta, joka on positiivinen asia kun aineet laitetaan vaakalaudalle terveellisyydessä. Olisiko siis aika edistää suomalaisten hyvinvointia ja hyväksyä tosiasiat, se on Erkki sun tehtävä. :)

Kannabiksen käytön sekä mm. hallussapidon laillistamista ajava kansanaloite on kerännyt jo yli
9600 nimeä, käy sinäkin allekirjoittamassa
.

Tsek tsek myös Facebookryhmä joka ajaa kannabiksen Dekriminalisointia, eli käytön ja omaan käyttöön kasvattamisen laillistamista: https://www.facebook.com/Dekriminalisointi 


Lisää aiheesta: Pelottava totuus: Kannabis onkin hyödyllinen kasvi, CIA - Bisnes ja Kannabis

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän wespa kuva
Vesa Äijälä

Tietty kannabiskaupankin laillistaminen on toinen asia, sitten astuisi mukaan verot ja kasvi olisi näkyvästi saatavilla kauppojen tai apteekkien valikoimissa. Verotuloilla voisi kustantaa vaikka sairaaloita tai kouluja. Vai onko parempi, että kannabis on laiton ja kaikki siitä saatavat tulot pimeitä?

Joka tapauksessa Kannabista on helpompaa hankkia yöllä kuin pizzaa.

Käyttäjän wespa kuva
Vesa Äijälä

Jos haluaa lähteä tutkimaan tieteelliseltä pohjalta kannabiksen parantavia vaikutuksia, niin tässä linkkejä mm. tieteellisiin tutkimuksiin, joita löytyykin sitten ihan maar perkeleesti.

Cannabinoideista:

http://ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2604798

http://ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2872061

http://ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2225529

http://ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2812803

http://ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2277494

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19638490

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22776349

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16682966

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12648025

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19914218

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16893424

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15361550

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19889794

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19015962

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19608284

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17237277

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11586361

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14692532

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16571653

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18286801

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16250836

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17934890

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12052046

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19189054

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18354058

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19047095

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10913156

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9653194

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18088200

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16909207

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17342320

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19059457

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12723496

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19442536

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16728591

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19539619

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16500647

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19189659

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14617682

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18938775

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11106791

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19394652

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20336665

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19442435

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15451022

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18197164

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16835997

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11903061

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17675107

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17202146

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19425170

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18454173

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17065222

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10700234

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16787257

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15958274

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16139274

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16624285

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16616335

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11269508

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19690545

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12511587

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20307616

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16818634

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17952650

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16818650

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16596790

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15638794

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15275820

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12133838

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18339876

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9771884

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10570948

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12182964

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19229996

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20546877

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19916793

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21464819

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/9392925

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19394652

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20336665

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21312237

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23318578

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21807457

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21298280

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22447182

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23361273

http://ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16500647

-

Tutkimusta:

http://icrs.co
http://ccic.net
http://cmcr.ucsd.edu
http://thesethgroup.org

http://cannabiscure.info
http://cannabisscience.com
http://herb.com/guzman.pdf
http://safeaccess.ca/research
http://cannabis-med.org/index.php?lng=en

http://cannabis-med.org/english/journal/en_2006­_02_1.pdf
http://phoenixtearsfoundation.com/scientific-st­udies
http://sciencedaily.com/releases/2007/04/070417­193338.htm
http://cancer.gov/cancertopics/pdq/cam/cannabis­/healthprofessional/page
http://cancer.gov/cancertopics/pdq/cam/cannabis­/patient/page2

http://cureyourowncancer.org/scientific-studies­.html
http://gwpharm.com/cannabinoids-science.aspx
http://endalldisease.com/spain-study-confirms-h­emp-oil-cures-cancer-without-side-effect­s
http://cpmc.org/professionals/research/programs­/science/cannabidiolarticles.html
http://beyondchronic.com/2013/03/granny-storm-c­row-lists-1000-pages-cannabis-research-l­inks
-

Patentteja:

http://google.com/patents/US4837228
http://google.com/patents/US4189491

http://google.com/patents/US5631297
http://google.com/patents/US6132762
http://google.com/patents/US6410588
http://google.com/patents/US6630507
http://google.com/patents/US7741365

http://google.com/patents/US7597910
http://google.com/patents/US8071641
http://google.com/patents/US8242178
http://google.com/patents/US8034843
http://google.com/patents/US20100292345

http://google.com/patents/US20080181942
http://google.com/patents/US20090197941
http://google.com/patents/US20100204312
http://google.com/patents/US20080262099
http://google.com/patents/US20100222437

Käyttäjän wespa kuva
Vesa Äijälä

Jos Erkille on asiaa aiheen tiimoilta, niin hänen yhteystiedot löytyvät THL:n sivuilta suoraan tästä linkistä:
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/organisaatio/johto/...

Reetta Ojala

Varmasti on mies jo saanut kirjeesi, mutta laitoin vielä sen itsekin sähköpostin linkkinä ja muistutin, että moni suomalainen odottaa nyt vastausta :)

Käyttäjän wespa kuva
Vesa Äijälä

THL ja poliisit pitää saada yhteistyöhön, kansalaisten oman päätäntävallan ja hyvinvoinnin edistämiseksi, tähän auttaa lakimuutos! Ei voi olla näin vaikeeta... :)

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Eihän Erkillä mitään lähempää tarkastelua kestäviä argumentteja ollut.

YK-taustainen Maailman terveysjärjestö eli WHO löytyy myös hänen ansioluettelosta, mutta jostain syystä Vartiainen ei jaksa mainita, että WHO on tietoisesti poistanut kannabiksen ja muiden päihteiden haittavertailuja omista raporteistaan, koska

"meidän mielestämme se ei ollut tasapuolinen vertailu ja kansanterveydellisestä näkökulmasta ei kovin hyödyllinen. Meistä se näytti kannabiksen vaarat liian vähäisinä".
http://news.bbc.co.uk/1/hi/sci/tech/58013.stm

Kyse on politiikasta, ei tieteestä.

Teppo Syvärilä

Yks perustelu on että nuoret syrjäytvät lisää kannabiksen takia. Jep, sitä tapahtuu nyt jo ja lisäksi tulee päälle rikollisen leima!

Mediakin voisi ottaa meidät kannabiksesta nauttivat ihmiset myös jutuissaan huomioon, meitä on moneen junaan. Kaikki ei oo enää ihan nuoriakaan.:)

Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

Käyttäjän JaniMiettinen11 kuva
Jani Miettinen

"Kannabis on jo Suomessa, nyt puhutaan siitä pitäisikö sen käytöstä rangaista."

Erinomainen yhden virkkeen mittainen tiivistelmä siitä, mistä pitäisi puhua ja mikä virallisissa kannanotoissa menee aina pieleen. Nehän koskevat käytännössä aina sitä, voitaisiinko kannabiksen olemassaolo Suomessakin mahdollistaa vai pitäisikö se jättää mahdollistamatta, eikä siinä ole realismin häivääkään.

Käyttäjän JuhoRimpelinen kuva
Juho Rimpeläinen

Muuten hyvä kirjoitus, mutta haluan edelleen huomauttaa että lääkekäytöllä ei voida perustella viihdekäyttöä. Monia reseptilääkkeitä voidaan käyttää päihteinä, mutta ne eivät ole siltikään laillisia viihdekäytössä. Huomauttaisin vielä että lääkekannabista ja kannabisvalmisteita voi saada laillisesti lääkkeiksi jo nyt, vaikka se voikin vaatia erityisluvan. Lisäksi se että kannabiksen tietyt yhdisteet sopivat lääkkeiksi ei tarkoita että kannabiksen polttaminen välttämättä parantaisi syöpää, tai ei edistäisi keuhkosyöpää.

Jos halutaan laillistaa viihdekäyttö, tulisi keskittyä nimenomaan laillistamisesta saataviin etuihin ja laittomuuden haittoihin, ei lääkinnällisyyteen. Lääkinnällisyydellä voidaan perustella kannabisvalmisteiden sallimista esimerkiksi reseptilääkkeenä.

Käyttäjän MikaPenna kuva
Mika Penna

Ei sitä noin tarvitsekaan perustella. Kukin käyttäköön mihin tarkoitukseen itse lystää. Pointti olikin siinä, että kannabis on jo arkipäiväistynyt eikä lainsäädäntö ole pysynyt perässä. Tosiaan sitä kannabista ole pakko käyttää polttamalla.

Käyttäjän JuhoRimpelinen kuva
Juho Rimpeläinen

Huomaa että blogauksessa lääkekäyttö jälleen mainitaan viihdekäyttöä puolustaessa. Lääkekäyttö on jo lain mukaan sallittua, joskin siihen tarvitsee erityisluvan.
Kannabiksen laillistamisen puolustajana haluan nimenomaan että kukaan ei perustelisi viihdekäyttöä lääkekäytöllä, sillä se on ihmisten harhaanjohtamista ja siten liikkeelle vaarallista. Lääkekäyttö tapahtuu lääkärin suosituksesta, viihdekäyttö tapahtuu omasta halusta. Nämä kaksi asiaa tulee selvästi erottaa retoriikassa toisistaan.

Teppo Syvärilä Vastaus kommenttiin #11

Mä käytän kannabista. Saan samasta kasvista lääkepuolen sekä viihdepuolen. Joten varmasti jatkossakin puhun molemmista sekä muista hyödyistä.

Ja joo lääkäri voi määrätä kannabishoitoon, se on ensinnäkin helvetin kallista, itse tuotettuna ei maksaisi juuri mitään. Tuhansista lajikkeista löytyy kyllä se itselleen sopiva lääkekasvikin.:)

Käyttäjän JuhoRimpelinen kuva
Juho Rimpeläinen Vastaus kommenttiin #12

Kannattaa kuitenkin erottaa retoriikassa viihdekäyttö ja lääkekäyttö toisistaan. Miksi? Se harhauttaa kirjoituksia lukevia ihmisiä. Lähes jokainen varmasti on valmis harkitsemaan kannabiksen hyödyntämistä lääkekäytössä, mutta harvempi on yhtä valmis hyväksymään viihdekäyttöä. Jos asiat sekoitetaan toisiinsa, asettuu lukija helposti vastustamaan kirjoituksen viestiä. Tällöin pahimmassa tapauksessa heikennetään mahdollisuutta että lukija asettuisi edes toisen kasvin käyttötavan puolelle, joka taas vahingoittaa koko liikettä. Itse pitäisin ehdottoman positiivisena asiana jo lääkekannabiksen tuomista apteekkeihin reseptilääkkeeksi USA:n mallin mukaan, sen jälkeen viihdekäytön sallimiseen on vain pieni askel.

Käyttäjän MikaPenna kuva
Mika Penna Vastaus kommenttiin #11

On hyvä pitää lääke- sekä viihdekäyttö erillään, totta kai. On silti aika autistista ajatella, että lääkekäyttö tapahtuisi ainoastaan lääkärin suosituksesta. Enkä tarkoita tällä nyt pelkästään kannabista, vaan muitakin lääkkeitä. Onhan apteekki nytkin täynnä reseptivapaita itsehoitolääkkeitä, joista monet on varmasti myrkyllisempiä kuin kannabis. Mielestäni kannabiksen lääkinnällinen ja viihteellinen puoli kulkevat jokseenkin käsikädessä kun kasvista puhutaan. Oli sen hetkinen tarve tai mielihalu mikä tahansa, se on käyttäjän päätettävissä minkälaista lajiketta kakkuun, vaporisaattoriin tai piippuun eksyy. Tämä olisi tietysti se ihanteellinen tilanne, joka ei ikävä kyllä nykyisen lainsäädännön puitteissa kovinkaan helposti onnistu.

Käyttäjän JuhoRimpelinen kuva
Juho Rimpeläinen Vastaus kommenttiin #14

On liikkeellemme vahingollista puhua itselääkinnästä tässä yhteydessä, kulkivat viihdekäyttö ja lääkekäyttö kuinka käsikädessä tahansa. Julkisessa keskustelussa tulee huomata että lukijoille kannabiksen käytön puolustaminen itselääkintänä kuulostaa yhtä hassulta kuin sanoisi että aloittaa jokaisen aamunsa lääkinnällisellä viinashotilla.

Jaetaan ongelmamme mieluiten pieniin palasiin, niin saadaan homma toimimaan paremmin. Suurimpia ongelmiamme taitavat olla dekriminalisoinnin ja laillistamisen sekoittaminen ja tämä lääkekäyttö-viihdekäyttö-retoriikka. Tällä hetkellä kaikista tehokkainta taitaisi olla keskittyä nimenomaan dekriminalisoinnista saataviin hyötyihin (eikä esim. laillistamalla saataviin verotuloihin), kun kansalaisaloitekin kerää kannatusilmoituksia.

Käyttäjän MikaPenna kuva
Mika Penna Vastaus kommenttiin #17

Olet ihan oikeassa, että pitää perusteluiden kanssa pitää riittävän koherentti. Keskustelu tuppaa vaan aina lähtemään totaalisesti kädestä, jolloin pakka luonnollisesti leviää. Itse haluaisin, että dekriminalisointi nähtäisiin vain yhtenä steppinä kohti laillistamista jolloin koen luonnolliseksi puhua asiasta kokonaisvaltaisesti. Mutta kuten todettua, on järkevintä keskittyä ainoastaan aloitteen sisältöön tiukemmin.

Käyttäjän wespa kuva
Vesa Äijälä Vastaus kommenttiin #17

Tällä hetkellä ymmärtääkseni kasvia on kait laitonta kasvattaa ja pitää hallinnassa lääkekäyttöönkin (lääkekäyttöön pitää siis hakea erikseen lupaa ja ei tietoa kuinka helposti tai vaikeasti tämän voi saada). Olet kuitenkin oikeassa siinä, että artikkelissa olisi voinut paremmin eritellä viihdekäytön ja lääkekäytön. Joka tapauksessa (molemmissa tapauksissa) se pitäisi mielestäni laillistaa, Kannabis on hyvä vaihtoehto alkoholille sekä hyvä vaihtoehto esim. monille kipulääkkeille.

Mielestäni lain ei pitäisi estää viihdekäyttöä, lain ei pitäisi estää lääkekäyttöä, lain ei pitäisi estää kulttuurillista käyttöä, lain ei pitäisi estää opiskelukäyttöä, eikä lain pitäisi estää myöskään Kannabiksen uskonnollista tai muuta käyttöä. Sen sijaan voitaisiin alkaa enemmän tutkia laillistamisen myötä Kannabiksen eri vaikutuksia sekä myös lisätä neuvontaa ja tarvittavaa huoltoa, mielestäni Portugalin malli on tässä aika hyvä: http://www.tusky.fi/uutiset/516-portugali-12-vuott...

Reetta Ojala Vastaus kommenttiin #11

Hyvä tarkennus! Jäi vähän ihmetyttämään ensimmäinen tekstisi. Olet kyllä oikeassa. Keskustelu on siinä vaiheessa, että pitää olla mahdollisimman täsmällinen. Epäselviä, perustelemattomia ja toisiinsa liittymättömiä kommentteja on asian tiimoilta jo niin paljon liikkeellä!

Reetta Ojala Vastaus kommenttiin #11

Hyvä tarkennus! Jäi vähän ihmetyttämään ensimmäinen tekstisi. Olet kyllä oikeassa. Keskustelu on siinä vaiheessa, että pitää olla mahdollisimman täsmällinen. Epäselviä, perustelemattomia ja toisiinsa liittymättömiä kommentteja on asian tiimoilta jo niin paljon liikkeellä!

Käyttäjän tiipou kuva
Teemu Havulinna

Erkki on ihan perustyyppi: Tyhmä tai valehtelija

JJ Haveri

Päänappula Katainenkin on ollut huolissaan siitä, että auktoriteetit murtuvat.

No, tässähän meillä on oikein malliesimerkki siitä, miten he tekevät sen itse.

Ns. asiantuntija alkaa puhumaan poliittista jargonia välittämättä faktoista.

Milloin näille läskipäille valkenee, että se faktatieto on nykyisin jo kaikkien saatavissa.

Paskaa puhumalla menettää sen auktoriteetin !!!

Käyttäjän wespa kuva
Vesa Äijälä

Milläköhän perusteella nuo Suosituimmat puheenvuorot valitaan? Vielä jonkin aikaa sitten artikkeli pyöri siellä top3:n joukossa, mutta nyt ei löydy sivupalkin suosituimpien joukosta, vaikka sisältää enemmän tykkäyksiä, suosituksia ja kommentteja kuin mikään artikkeli suosituimpien listasta. Käsittääkseni siinä pitäisi näkyä aina kyseisen päivän eniten tykätyimmät tms...

Onko tässä nyt suoraan vaan sensuroitu artikkeli pois suosituimmista, vai onko kyseessä joku ihan päätön algoritmi? Selittäkää mulle joku mitä täällä tapahuu.

Teppo Syvärilä

Arpomalla ilmeisesti. Nyt vasta kiinnitin siihen huomiota itsekkin.:)

Käyttäjän eskook kuva
Esko Mäkinen
Juha Hämäläinen

Tästä ei ole Suomessa vielä puhuttu, koska Canna on pahaa ja siitä ei saa löytää mitään hyvää!

Hauskaa elokuva-iltaa.
Toivoo Hämis

http://www.youtube.com/watch?v=rdBj1PwHIUc

Käyttäjän nixterinixteri kuva
Annika Jauhiainen

Musta yks hyvistä perusteluista käyttöön on se, että sehän tuottaa mielihyvää. Kaikilla ihmisillä aivot eivät ole samanlaisia, ja joltakin mielihyvähormonintuotannossa voi olla vaje, mitä voisi verrata vaikka geeneihin ja "periytivään tautiin" (no tuo oli aika mojova ilmaus). Ne, jotka eivät pysty nauttimaan elämästään tämän takia, ovat kokeneet pilven todella hyväksi. Masennuksen lääkkeeksi kannabis olisi siis todella tehokas.
Terveystiedon ja huumevalistuksen tietoja pitäisi todellakin päivittää. Tiedot kannabiksesta ovat usein täyttä propagandaa ja huuhaata.
Ei mulla muuta, törkeen hyvä kirjotus! :D

Erkki Vartiainen

En suosittele kokeellisen kannabistutkimuksen tekemistä Suomen kansalla

Kiitokset runsaista kommenteista. Monet niistä ovat tuttuja ja osaan vastaan jo itse blogissa. Luulen, että maailmalla seurantaan nyt hyvin tarkkaan, mitä Coloradossa tapahtuu: lisääntyykö kannabiksen käyttö voimakkaasti, mitä haittoja siitä lopulta on, ja vaikuttaako sen alkoholin tai muiden päihteiden käyttöön. Yleensä päihteiden osalta käy väestötasolla niin, että kun saatavuus lisääntyy, käyttö lisääntyy ja haittavaikutukset lisääntyvät samassa suhteessa. Tämä toimii myös tosin päin kun saatavuus vähenee, käyttö vähenee ja haitta vaikutukset vähenevät. Alkoholin ja tupakan osalta meillä on vuosikymmenien tutkimusnäyttö. Huumeiden osalta näyttää käyvän samoin esimerkiksi muuntohuumeiden tulo markkinoille lisäsi suoraan niiden käyttö ja haitat kasvoivat vastaavasti. Enpä suosittele, että Suomen väestöllä tehtäisiin kannabiksella tällaista kokeellista tutkimusta, jossa kannabiksen myynti laillistettaisiin.
Suomessa rangaistuskäytäntöjä kannabiksen käytöstä olisi syytä pohtia. Olisi pidettävä huolta siitä, etteivät rangaistukset ja muut mahdolliset negatiiviset seuraamukset työ- tai opiskelupaikalla aiheuta suurempaa nuorten syrjäytymistä kuin käyttö sinänsä.

Erkki Vartiainen, professori
THL:n alkoholi- ja huumeasioista vastaava ylijohtaja

Käyttäjän wespa kuva
Vesa Äijälä

Kiitokset vastauksesta Erkki! :)

Oletko kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamisen kannalla? Pitäisikö polttelusta tulla rikosrekisteri vai ei? Pitäisikö polttelusta tulla linnaa tai sakkoja?

Kannabiksesta tiedetään todella paljon ja sitä on tutkittu lähivuosikymmeninä aika paljon. Tutkimustietoa on paljon pitemmältäkin aikaa kyllä olemassa. Itseasiassa voisin väittää, että Kannabiksesta tiedetään paljon enemmän kuin Suomen kansalla testatuista rokotteista. ;D

Mitä hyötyä on siitä, että joku ulkoinen taho määrää lailla mitä ihminen saa ja ei saa laittaa elimistöönsä? Miksi ihmisellä ei ole enää päätösvaltaa omaan kehoonsa? Kannabistutkimukset ja tiedot ovat jokaisen kansalaisen ulottuvissa ja internetistä voi jokainen ottaa selvää asioista.

Lakia tulisi muuttaa rankalla kädellä.

Fakta on se, että kannabista käytetään ja monilla ihmisillä se on korvannut alkoholin. Fyysisen terveyden kannalta kannabis on monille ihmisille hyödyllinen valinta.

Kannabiksen käyttö tulee luultavasti nousemaan, on meillä laki tai ei. Alkoholin käyttäminen tulisi laskemaan kannabiksen laillistamisen myötä, koska tällöin kannabis olisi laillinen vaihtoehto alkoholille.

Mielestäni lain pitäisi olla todellisuuden kanssa samoilla linjoilla ja hyväksyä se, että Kannabista käytetään. Lain pitäisi tukea myös uusimpia parhaimpia tieteellisiä tutkimuksia, eikä perustua vanhaan USA:ssa luotuun propagandaan.

Teppo Syvärilä

Hyvä Erkki Vartiainen. olen pössytellyt 20 vuotta. Haluan osallistua tutkimukseen kannabiksen haitoista ja hyödyistä.

Olisi hauskaa päästä jonkun lekurin arvioitavaksi, nähdä kuinka romuna kroppa ja pää on.:)

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

( aiheeseen liittymättä, hatunnosto Erkki Vartiaiselle kommentoinnista täällä. )

Reetta Ojala

On hienoa, että Erkki tuli kommentoimaan. Ikävämpää vain on, että teksti oli lähdes suora copy-paste tekstistä, jonka hän julkaisi myös omassa blogissaan. Saman tekstin sain myös sähköpostiini tiedusteltuani vastusta. Eikö Erkillä ole mitään uutta sanottavaa? Varsinkaan nyt, kun moni on esittänyt aiheellista kritiikkiä väitteistä, mm. haitoista ja käytön yleistymisestä. Luulisi, että jos on todella asiaan perehtynyt, osaisi argumentoida laajemmin!

Jim Silver

Kannabiksesta tiedetään nykyään ihan yhtä paljon kuin mitä alkoholista tai tupakasta:

"The lie that won’t die: “We don’t know enough about marijuana!”"
18. http://www.salon.com/2013/12/26/the_lie_that_wont_...
"In fact, a 2008 meta-analysis published in the Journal of the Canadian Medical Association reported that cannabis-based drugs were associated with virtually no elevated incidences of serious adverse side-effects in over 30 years of investigative use.

Studies further reveal that the marijuana plant contains in excess of 60 active compounds that likely possess distinctive therapeutic properties. One recent review identified some 30 separate therapeutic properties—including anti-cancer properties, anti-diabetic properties, neuroprotection, and anti-stroke properties—influenced by cannabinoids other than THC."

"The Media Should Stop Pretending Marijuana's Risks Are a Mystery -- The Science Is Clear"
19. http://www.alternet.org/drugs/marijuana-one-most-s...
"Despite the US government's nearly century-long prohibition of the plant, cannabis is nonetheless one of the most investigated therapeutically active substances in history. To date, there are over 20,000 published studies or reviews in the scientific literature referencing the cannabis plant and its cannabinoids, nearly half of which were published within the last five years according to a keyword search on PubMed Central, the US government repository for peer-reviewed scientific research. Over 1,450 peer-reviewed papers were published in 2013 alone. (By contrast, a keyword search of "hydrocodone," a commonly prescribed painkiller, yields just over 600 total references in the entire body of available scientific literature.)
What information do these thousands of studies about cannabis provide us? For starters, they reveal that marijuana and its active constituents, known as cannabinoids, are relatively safe and effective therapeutic and/or recreational compounds. Unlike alcohol and most prescription or over-the-counter medications, cannabinoids are virtually nontoxic to health cells or organs, and they are incapable of causing the user to experience a fatal overdose. Unlike opiates or ethanol, cannabinoids are not classified as central nervous depressants and cannot cause respiratory failure. In fact, a 2008 meta-analysis published in the Journal of the Canadian Medical Association reported that cannabis-based drugs were associated with virtually no elevated incidences of serious adverse side-effects in over 30 years of investigative use."

Lisää luettavaa ja tutkimuksia:
https://www.facebook.com/notes/jim-silver/il-komme...

The Union: Business Behind Getting High
http://vimeo.com/14693765
Yksi tärkeimpiä kannabista ja kieltolakia käsitteleviä dokumentteja mitä olen nähnyt, suomi teksteillä.